Kellari­ravintola

Tunnelmallinen kellariravintola tarjoaa makuelämyksiä hyvän ruuan ja juoman ystäville viihtyisässä ympäristÜssä.

Lounas

Lounas tarjoillaan maanantaista perjantaihin 10:30-14:30.

NoutopÜytä klo 10:30-14:00.

Varaa pÜytä

Perjantai- ja lauantai-illoiksi kannattaa varata pÜytä etukäteen.

Pubi

Yläkerran gastropubissa on tarjolla herkullista ruokaa, erinomainen valikoima oluita, siidereitä, cocktaileja sekä vaihtuvia kotimaisia laatutuotteita.

Vanha apteekki

Medicin Man aloitti toimintansa 1994 entisen apteekin tiloissa ja otti heti paikkansa yhtenä kaupungin suosituimpana ravintolana. Ensi alkuun käytÜssä oli vain yläkerta pubina ja vuonna 1996 avattiin tunnelmallinen ruokaravintola kellarikerrokseen.

Ravintolan nimi juontaa juurensa samoissa tiloissa toimineeseen apteekkiin, joka aloitti jo vuonna 1949 ja oli yhtäjaksoisesti toiminnassa Medicin Manin perustamiseen asti. Ravintolan ensimmäisissä logoversioissakin oli vielä apteekkiteemaan liittyen farmaseutin hahmo olutlasi kourassa, mutta sittemmin siitä on luovuttu.

Kuva: Hyvinkään kaupunginmuseon valokuva-arkisto

Asiakkaidemme ja henkilÜkuntamme terveys on meille erityisen tärkeää

Noudatamme ravintolassamme korkeita hygieniakäytäntÜjä. Käytämme antibakteerisia tuotteita käsien pesussa sekä suojakäsineitä ruokien valmistuksen yhteydessä.

HenkilÜkuntamme seuraa terveydentilaansa erityisellä tarkkuudella ja pyydämme ystävällisesti myÜs teitä tulemaan ravintolaamme vain terveinä sekä huomioimaan terveysviranomaisten suositukset.

Tervetuloa nauttimaan talon antimista turvallisesti Medicin Maniin!

Please review us on Tripadvisor!

Certificate of excellence 2018 & 2019, Traveler’s choice 2020